| Egyptiläiset, babylonialaiset, persialaiset, kreikkalaiset ja roomalaiset ovat luoneet perustan, jolle eurooppalainen tiede rakentuu. Vanhimmat tiedot kehittyneemmästä lääkkeiden käytöstä on peräisin Egyptistä. Noin vuodelta 1550 eKr. on löytynyt papyruskäärö, joka on sisällöltään pääasiassa farmaseuttis -lääketieteellinen. |

Karjaan apteekin talo 1930-luvulla ennen paloa. Kuvassa näkyvä tie on Kauppiaankatu, jonka päässä häämöttää Karjaan rautatieasema. (Klikkaa kuva isommaksi)
|
Euroopan farmasialle perustavaa laatua olevan lain sääti Fredrik II Hohenstaufilainen v. 1240. Laissa määrättiin, että lääkärin ja apteekkarin ammatit ovat erillisiä ammatteja, eivätkä lääkäri ja apteekkari saaneet olla missään taloudellisessa suhteessa toisiinsa. Apteekki saatiin perustaa vain valtion antamalla luvalla ja määräpaikkaan ja erikseen siihen määrätty lääkäri valvoi apteekkien toimintaa. Lääkkeiden valmistuksen tuli tapahtua annettujen ohjeiden mukaisesti ja määrättyä taksaa noudattaen. Kaikki nämä määräykset tulivat voimaan myöhemmin myös Pohjoismaissa. Ruotsin ensimmäinen varsinainen apteekki ”Hovapoteket Lejonet” perustettiin vuonna 1575.
Suomen farmasian historia jakautuu neljään ajanjaksoon. 1200-luvulle kesti kansanlääkinnän aika, sitä seurasi luostarifarmasian aika, jota kesti 1500-luvulle. Kolmas aikakausi alkoi ensimmäisen linna-apteekin perustamisesta Turun linnaan v.1560 ja päättyy teoriassa 1680- luvulle, jolloin annettujen lääkintäasetusten pohjalta kehittyi nykyinen lakisääteinen apteekkilaitos. Tämä ajanjakso jatkuu edelleen. Sille on ominaista, että apteekkilaitos, farmasianopetus ja myöhemmin syntyneet instituutiot, lääketeollisuus ja apteekkitavarain tukkukauppa, ovat lailla suojattuja ja valvottuja.
Karjaan seudulle perustettiin ensimmäinen apteekki Pohjaan 6.11.1866. Ensimmäinen apteekkari oli Karl Viktor Lihr. Vuonna 1888 apteekki muutti Fiskarsiin ja sieltä vuonna 1907 Billnäsiin. Vuonna 1932, kun apteekkarina toiminut A.G. Dyhr kuoli, apteekki lakkautettiin Pohjassa. Apteekin varasto myytiin perustettavalle Karjaan apteekille, jonka avasi apteekkari Oskar Kraemer 27.2.1933. Perustettu apteekki jatkoi liiketoimintaa alueella. On siis makuasia, katsotaanko Karjaan apteekin olevan peruja vuodelta 1866 vai 1933. Kraemerin jälkeen ovat apteekkarina toimineet Karjaalla Uno Nyberg, Bertel Ingman, Kaj Forsen sekä vuodesta 1997 lähtien nykyinen apteekkari Henrik Brenner, joka siirtyi Karjaalle Nauvon apteekista.
Mikäli kiinnostuit apteekkilaitoksemme historiasta, voit tutustua lähteenä käytettyyn Kerttu Peldanin kirjaan Suomen farmasian historia. |