D-vitamiinit

D-vitamiinilla tarkoitetaan useita steroidirakenteisia, rasvaliukoisia yhdisteitä, joista tärkein on D3-vitamiini (kolekalsiferoli). D3-vitamiinia muodostuu ihossa ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta. Sitä on runsaasti myös rasvaisissa kaloissa. D2-vitamiinia (ergokalsiferolia) esiintyy joissakin kasviksissa, lähinnä sienissä. Suomessa D3-vitamiinia lisätään maitovalmisteisiin ja levitettäviin ravintorasvoihin. D-vitamiinin pääasiallinen lähde on kuitenkin auringon valo, ja sitä on vaikea saada riittävästi ravinnosta, joten monipuolisen ruokavalion lisänä on suositeltavaa käyttää D-vitamiinivalmistetta. Suomalaisista kolmanneksella on D-vitamiinin puutosta. D-vitamiinia tarvitaan luun ja hampaiden muodostumisessa sekä kalsium- ja fosforiaineenvaihdunnassa. D-vitamiini puutos aiheuttaa luun pehmenemistä: lapsilla riisitautia ja aikuisilla osteomalasiaa. D-vitamiinia tarvitaan myös kalsiumin imeytymiseen. Uusimpien tutkimusten mukaan D-vitamiinilla saattaa olla lukuisia muitakin terveysvaikutuksia. Tutkimuksissa on saatu viitteitä, että D-vitamiinin käyttö saattaa muun muassa vähentää hengitystieinfektioita ja sen puute voi lisätä diabetesriskiä. Foolihapon tarvetta lisäävät mm. yksipuolinen ruokavalio, raskaus ja imetys ja keliakia.

78 tuotetta

Järjestä:
Apovit C+D-vitamiini-inkivääripore20tabl 20 tabl
7,70 €
Apovit D-vitamiinipore sitr-lime 20tabl 20 tabl Tilaustuote
5,43 €
APTEEKKI D3-vitamiini 50 mikrog 100 tabl Tilaustuote
13,41 €
bertils Elivo Kalsium-magnesium-D 80 purutablettia
18,31 €
bertils Tyrni D-vitamiini 20 mikrog 100 tabl
8,37 €
D-max 10 mikrog Kids 300 tabl Tilaustuote
14,40 €
D-max 10 mikrog Kids 90 tabl Tilaustuote
8,49 €
D-max 20 mikrog 300 tabl Tilaustuote
15,11 €
D-max 20 mikrog 90 tabl Tilaustuote
9,26 €
D-max 50 mikrog 300 tabl Tilaustuote
23,98 €
D-max 50 mikrog 90 tabl Tilaustuote
12,90 €
D-Pearls 125 mikrog 120 kaps Tilaustuote
33,38 €
D-Pearls 125 mikrog 120 kaps Tilaustuote
33,38 €
D-Pearls 20 mikrog 120 kaps Tilaustuote
15,60 €
D-Pearls 38 mikrog 160 kaps Tilaustuote
27,45 €
Devisol 10 mikrog imeskelytabletti 100 kpl
9,87 €
Sivu